tiistai 29. syyskuuta 2009

Pehmoinen kaalilaatikko

Kaali kuuluu ehdottomasti omiin suosikkeihini, esim. pitkään haudutettu kaalilaatikko, uudesta kaalista on mainiointa arkiruokaa. Ystävät kysyvät miten saat laatikoista niin maukasta ja "pehmoista". Laatikot, karjalanpaistit ym. vaativat pitkän haudutuksen, että maut pääsevät oikeuksiinsa. Ihmettelen, kun joissain ohjeissa sanotaan että laatikko on valmista 1-2 tunnissa.
Mielestäni siitä ruuasta puuttuu juuri se täyteläisyys ja maukkaus joka saadaan juuri sillä
pitkään hauduttamalla. Valitettavasti tätä ei voi tehdä jos haluaa nopeasti päivällisruoan työpäivän jälkeen mutta sitten viikonloppuna.

Kaalilaatikko

1 kg valkokaalia

500-700 g naudan jauhelihaa

2 sipulia, muutama kynsi valkosipulia

1dl riisiä (puuro)

5dl maitoa

suolaa, mustapippuria myllystä, hieman chili-pippuria

2 kanamunaa

5 dl maitoa

Keitä ensin riisipuuro;

Kiehauta 1 dl vettä, laita riisit, kunnes vesi on imeytynyt

riiseihin, lisää maito ja anna hautua puuroksi.

Pilko kaali pieneksi suikaleeksi ja laita veteen kiehumaan.

Kuullota sipuli voissa, ripottele hieman sokeria

lisää jauheliha ( huoneenlämpöisenä) ja ruskista,

mausta pippureilla ja suolalla

Yhdistä keitettyyn kaaliin jauhelihasipuliseos ja riisipuuro.

Voitele voilla uunivuoka, kaada seos vuokaan ja

kaada munamaito päälle ja voinokareita.

Hauduta n.170C uunissa 3-4 tuntia.

Tarjoa ruisleivän, (Manninen, "mannista" on syötyjo 70-luvulta lähtien.

Parempaa ruisleipää, eritoten riihileipää on mielestäni turha hakea )

pilkotun tomaatin ja kurkun kera jossa on

hieman oliiviöljyä ja sitruunasta puristettua

mehua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti