tiistai 29. syyskuuta 2009

Valkosipulietanat



Tutustuin valkosipulietanoihin kauan sitten. Otimme töissä tavaksemme että käymme lounastauolla, palkkapäivänä syömässä vastapäisessä ravintolassa valkosipulietanat.

Siihen aikaan se oli aika eksoottista ruokaa. Etanat oli sitten aika kauan unohduksissa, kunnes taas muistin ne ja ajattelin, että näitä osaan tehdä itsekin. Siitä lähtien ne ovat olleet perheen ja ystävien suosiossa. Varsinkin tyttäreni joka opiskelee Helsingissä, kysyy aina tullessaan käymään että "äiti laitatko etanoita".


Joten tässä ohje.



Valkosipulietanat

1 prk etanoita (säilyke n. 12 kpl)

n.150 g voita

4-5 valkosipulin kynttä

tuoretta yrttiä maun mukaan (persilija, basilika)

sitruunan mehua

parmesan juustoa

Valmista ensin valkosipulivoi, puserra pehmeään

voihin valkosipulinkynnet hiennnonnettu yrtti

purista hieman sitruunasta mehua.

Huuhtele etanat siivilässä, kaada talouspaperin päälle

kuivaa paperilla painelemalla kevyesti.

Laita etanapannun kuppeihin nokare valkosipulivoitavoita,

päälle etana ja vielä voinokare,

purista  pannun päälle  sitruunasta mehua.

Ripottele raastettu parmesan juusto

etanoiden päälle.

Kuorruta uunissa 250C niin että pinta

on kauniin ruskea.




Tarjoa etanat kiinteän vaalean leivän kanssa

sekä raikkaan salaatin jossa on tuoretta

hedelmää (päärynää, persikkaa...)

Juomaksi sopii erinomaisesti samppanja tai hyvä kuohuviini.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti